FIENG

Ida Elina

Bio

Ida Elina on mullistavalla esimerkillään osoittanut, mitä kantele voi 2010-luvulla olla. Hän on suvereeni laulaja ja popkanteletar, jonka coverit esimerkiksi Michael Jacksonin, Adelen ja Toton hiteistä ovat nostaneet hänet YouTube-ilmiöksi, jonka videoita on katsottu satojatuhansia kertoja ja hehkutettu ympäri maailmaa. Hänellä on myös vahva oma ääni lauluntekijänä ja popin lisäksi hänen omassa musiikissaan kuuluvat myös gospel-vaikutteet. Ida Elina on saanut klassisen musiikin koulutuksen mutta kehitti oman uniikin soittotapansa katsottuaan slap guitar -kitaravideoita YouTubessa.
Ida Elina yllättää usein yleisönsä taikomalla sooloartistina suuresta konserttikanteleestaan esille kokonaisen orkesterin – uneksivat soinnut, groovaavat bassolinjat ja iskevät rumpukompitkin. Samalla hän laulaa vuorenvarmasti useilla kielillä, suomen ja englannin lisäksi mm. mandariinikiinaksi, japaniksi ja ranskaksi.

Ida Elina on konsertoinut ahkerasti Suomessa ja maailmalla, Euroopan lisäksi muun muassa Kiinassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Hän on myös esiintynyt yhdessä Grammy-voittaja John Lloyd Youngin kanssa sekä tehnyt Suomessa kiertueen Apulannan kanssa.

Ida Elina on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja Hokkaido University of Education -yliopistossa ja valmistunut musiikin maisteriksi. Hänet on palkittu mm. Evento Awardsin Vuoden esiintyjänä 2017 ja ensimmäisen kansainvälisen kantelekilpailun voittajana 2011 muun musiikin sarjassa. Vuonna 2015 Kanteleliitto myönsi hänelle Vuoden kantele -tunnustuksen. Hänen debyyttialbuminsa Songs of Freedom julkaistiin vuonna 2012 ja sen jälkeen hän on julkaissut säännöllisesti uutta musiikkia. Viimeisin albumi "Capital Letters" julkaistiin kesällä 2022.

”Sitten Apulanta kutsui Teit meistä kauniin -tulkintaan kanteleensoittaja Ida Elinan. Ja todella kauniin Ida Elina siitä tekikin.”
Jussi Niemi, Aamulehti 18.3.2018

”Kun vielä laulussa oli vahva annos väräjävää ja voimakasta r’n’b:tä, huomasin innostuneeni kantelemusiikista. Ida Elinan kolmas albumi on sekoitus omia biisejä ja kanteleversioita hiteistä. Taituri osoittaa kantelen sopivan niin suurelliseen big band -fiilistelyyn kuin tunnustukselliseen gospel-lauluun.”

Jukkapekka Varjonen, Satakunnan Kansa 2.12.2015

Videot

Keikat

November 18, 2023
Kanae Nozawa – Tamiya Terashima – Maki Furugaki (JP) + Ida Elina
G Livelab Tampere
Lisätiedot
August 4, 2023
Ida Elina @ Scensommarkväll på Träffen
Nyköping, Sweden
Lisätiedot
August 3, 2023
Ida Elina @ Holmberget
Torshälla, Sweden
Lisätiedot
May 16, 2023
Ida Elina @ Nardis
Kashiwa, Japan
Lisätiedot
May 14, 2023
Ida Elina @ JAMUSICA, workshop
Sapporo, Japan
Lisätiedot
May 13, 2023
Ida Elina @ Haretara Sorani Mame Maite, workshop
Tokyo, Japan
Lisätiedot
May 12, 2023
Ida Elina @ Airegin
Yokohama, Japan
Lisätiedot
May 11, 2023
Ida Elina @ La Sone Saryo Kasuga-yama-ten
Jyoetsu, Japan
Lisätiedot
May 10, 2023
Ida Elina @ Jazz Flash
Niigata, Japan
Lisätiedot
May 9, 2023
Ida Elina @ Mokkiriya
Kanazawa, Japan
Lisätiedot
May 3, 2023
Ida Elina @ Music Expo IMEX
Bali, Indonesia
Lisätiedot
August 27, 2022
Ida Elina @ DAC World Music Series 2022
Daegu Arts Center, Etelä-Korea
Lisätiedot
August 26, 2022
Ida Elina @ Seoul Music Week
International Showcase Festival, Etelä-Korea
Lisätiedot

Seuraa