” …huomio kiinnittyy Zaitsevin pianismin orkestraalisuuteen, äänenkuljetuksen selkeyteen ja soinnin kuulauteen. … Zaitsevin pianismi on runsasta, mutta mietittyä ja liioittelematonta”: kirjoittaa Kulttuuritoimituksen Kikka Holmberg Aleksein debyyttialbumin arviossa.
Aleksei Zaitsev on Pohjois-Karjalasta lähtöisin oleva palkittu pianisti ja yksi sukupolvensa lupaavimmista suomalaisista muusikoista. Hän on opiskellut pianonsoittoa Irina Zahharenkovan johdolla sekä Sibelius-Akatemiassa Hui-Ying Liu- Tawaststjernan ja Teppo Koiviston oppilaana, valmistuen musiikin maisteriksi vuonna 2022. Kesällä 2024 Zaitsev suoritti toisen maisteritutkintonsa Tanskan Kuninkaallisessa Musiikkikorkeakoulussa Marianna Shirinyanin johdolla. Hän on täydentänyt opintojaan mm. Klaus Hellwigin, Jerome Lowenthalin, Matti Raekallion ja Robert Levinin mestarikursseilla.
Zaitsev on menestynyt useissa kilpailuissa, kuten Kuopion pianokilpailussa (2. sija, 2011), Tampereen pianokilpailu 2021 (finaalipalkinto ja erikoispalkinto parhaasta A. Skrjabinin teoksen tulkinnasta) sekä Maj Lind -pianokilpailussa (2022), jossa hän eteni ainoana suomalaisena välieriin ja sai laajaa kiitosta intensiivisestä ja älykkäästä musisoinnistaan. Vigon kansainvälisessä pianokilpailussa Espanjassa 2023 hän ylsi finaaliin ja sai kunniamaininnan.
Zaitsev on esiintynyt laajasti solistina, kamarimuusikkona ja resitaalipianistina Suomessa, Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. Marianna Shirinyanin, Klaus Mäkelän, Daniel Rowlandin, Maja Bogdanovicin ja Maxim Vengerovin kanssa. Vuonna 2023 hän esiintyi nelikätisesti Olli Mustosen kanssa Tanskassa Klassiske Dage -festivaalilla.
Festivaaliesiintymisiin lukeutuvat mm. Piano Espoo (2023), Fejø Festival (2024), Stavanger International Piano Festival (2023–2025), Musica Nova Helsinki (2025), Mäntän musiikkijuhlat (2014) ja Turun musiikkijuhlat (2019). Hän esiintyy aktiivisesti myös nykymusiikin parissa yhteistyössä kokoonpanojen kuten Uusinta Ensemble, defunensemble, Avanti! ja ÄÄNI-kollektiivi kanssa.
Vuoden 2024 kohokohtiin kuuluivat debyytti Joensuun kaupunginorkesterin solistina kapellimestari Jan Söderblomin johdolla sekä sooloresitaali Musiikkitalossa osana Kesän Nuoret Taiteilijat -sarjaa. Maaliskuussa 2025 Alba Records julkaisi hänen debyyttialbuminsa “From the Street”, joka on jo ehtinyt kerätä paljon kiitettäviä arvioita.
Aleksei Zaitsevin taiteellista työtä ovat tukeneet mm. Niilo Helanderin säätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Paulon säätiö.
“Zaitsevin ensilevy on harkittu, laadukaskokonaisuus.” Jari Hoffren 7.5.2025
"Lisztin jylhän monumentaalinen Funérailles (Harmonies poétiques et religieuses) antaa sitten esimakua Zaitsevin virtuoosinkyvyistä. Kuuluisa hevosratsastusmotiivi tuntuu luissa ja ytimissä. Kokonaisuus vyöryy päälle muutenkin täyteläisenä: on orkestraalista tehoa ja tarinankerrontaa – tulkinnan väkevyys tuottaa kuulijalleen suorastaan visuaalisia mielleyhtymiä." Jyri Ojala 5.5.2025
**
Kuuntele From the Street Youtubessa & koko albumi Spotifyssa.
Kirjoitettu mediassa:
Karjalainen: Aleksei Zaitsev osoittaa levytyksellään kypsyyttä
Rondo Classic: Aleksei Zaitsev hurmasi soolo-ohjelmallaan Maj Lind -välierissä
Alba Records: Aleksei Zaitsev From The Street
Helsingin Sanomat: Maj Lind -kansainvälisessä kisassa kaksi suomalaista